5. VARUSTEIDEN HAKU

Odottelette käytävässä lisää tulokkaita, kunnes jonkun toisen alikessun johtamana, noin 13 mieheen kasvaneessa ryhmässä, lähdette retkelle toiseen rakennukseen. Marssitte ulos ja sitten illan pimeydessä puoli kilometriä varustevarastolle. Jokainen saa mukaansa tyhjän jättimäisen pyykkisäkin.

Kiipeätte kuormauslavaovesta sisälle varastoon. Oviseinustalle jää pitkä, kapea käytävätila, jota erottaa varastotilasta pitkä tiski. Alokkaat järjestyvät säännöllisin välimatkoin tiskin ääreen. Jokainen ottaa rautakehikon, joka on kuin korkea, nelijalkainen baarijakkara (mutta ilman istuinlevyä), ja pingottaa siihen neljästä kulmakoukusta mukanaan tuomansa vahvan, kankaisen, harmaan pyykkisäkin.

Silmä kovana täytyy huomata ja tarkkailla tällaisia teknisiä vaiheita. Joku rivin keskellä näyttää mallia miten mitäkin tehdään ja tietohavainto kulkee aaltona sivusuuntiin, kun jokainen katsoo naapuriltaan, mitä keskempänä oleva mies tekee. Hidasjärkinen tai epäkätevä mies sählää kaiken aikaa vähän muista jäljessä. Muttei kuitenkaan niin paljon, että kenenkään tarvitsisi tulla kädestä pitäen neuvomaan?

Varaston tiskin toisella puolella touhuaa kolme miestä ja kaksi naista, armeijan värvättyjä työntekijöitä siviilivaatteissa. Kukin näistä tulee tiskille vuorotellen kantaen kukkuraista sylillistä tavaraa, aina yhtä varustelajia kerrallaan.

Useinkaan yksi ainut sylillinen ei riitä kerralla kaikille alokkaille, vaan äskeinen tai joku toinen työntekijöistä hakee samaa kampetta lisää ja jatkaa jakoa siitä miehestä, joka ensimmäisenä jäi ilman.

Tällaisessa tapauksessa voi sattua pieni erehdys, jolloin joku saakin saman varusteen toiseen kertaan. Alokas ei välttämättä huomaa sellaista, kun tarkkaavaisuus keskittyy siihen, ettei häneltä ainakaan jäisi saamatta ja puuttumaan mitään!

Työntekijät kulkevat verkkaisesti ja ristiin rastiin toisiaan vastaan tiskin takana läiskiessään yhä lisää kamppeita pöytään. Saman tien alokas heittää saamansa rautakehikossa olevaan säkkiinsä, ellei ensin pidä tarkastaa jotakin seikkaa varusteen kunnossa. Eipä huomauteltavaa löydy.

Joidenkin varusteiden kohdalla jakelija arvioi hieman miehen kokoa, mutta vain summittaisesti. Tarkoitus on, että myöhemmin alokkaat keskenään vaihtavat tuvissaan varusteitaan paremmin sopiviin, tai vaikeimmissa tapauksissa käyvät uudelleen varustevarastolla yksittäin.

Lomapuku on ainoa asu, jota jokainen alokas saa ensin sovittaa päälleen. Varuskunnan ulkopuolelle päästessä täytyy olla edustava, sopivassa asussa. Jakelijat arvioivat katseellaan, näyttääkö koko oikealta kunkin alokkaan päällä.

Kunkin alokkaan saamista varusteista kirjoitetaan kuittilomake varaston kortistoon. Alokkaiden nimiä tulee näin esiin ja varastomiehet alkavat heittää huulta:

"Ai Susi? Olettekos te sitten sukua meijän sotilasmestarillemme, hän onkin mainio mies! Mutta olette te kyllä pitkä ja vaalea, hän taas lyhyt ja tumma, te olette laiha ja tuuheatukkainen, hän lihavahko ja kaljupäinen..."

Saattoi tuon sanoja olla joku vieraileva upseerikin, jo vanha mies, sillä näitä piipahtelee aina välillä eri paikoissa katsastamassa joukkojaan ja näyttämässä itseään kaluunoissaan ja virkapuvussaan.

Tavarat jaetaan sekalaisessa järjestyksessä ja jokainen alokas sulloo ne sitä mukaa säkkiinsä, kuten kumisaappaat lomapuvun päälle. Säkki pullistelee epämuotoisesti, miten vain sattuu. Kenties joku toinen osaa täyttää pussiaan taitavammin. Etukäteen ei tule ajatelleeksi, miten täyteen säkki tuleekaan.

Kun kamppeet on viimein jaettu, säkit otetaan pois kehikoistaan ja suljetaan läpällä sekä sitomalla suuaukon kiristysnaru. Kuormauslavan äärelle on sillä aikaa ajettu traktori ja avoperävaunu. Jokainen alokas kantaa tai laahaa säkkinsä kuormauslavan kautta perävaunuun.

"EI LAAHATA SÄKKEJÄ!" karjutaan silloin tällöin.

Kaikki alokkaat eivät saa säkkiään nousemaan maasta. Se painaa liikaa, ei jaksa.

Paras paikka sijoittaa säkkinsä on viedä se viimeisenä viimeiselle perävaunun taka-aidan riville. Siihen on sekä helpointa laittaa, että varsinkin ottaa pois kuormaa purettaessa kasarmin edessä. Siitä on erityisesti helpointa tunnistaa ja löytää omansa! Säkeissä on kyllä jonkinlaiset tunnistus- ja nimilaput.

Varustekuorma vedetään peräkärryssä traktorilla ja miehet marssivat omin jaloin kasarmille. Kuormalasti puretaan ja jokainen mies alkaa raahata omaa säkkiään portaikkoon ja siis pari kerrosta ylöspäin kohti omia tupia.

Tupien esimiehet ja heitä vähäisemmät varusmiesaliupseerit juoksentelevat keskellä portaita ja auttavat toisesta reunasta säkkiin kiinni tarttuen sellaisia alokkaita, jotka eivät etene portaita tarpeeksi nopeasti. Lisävoimilla säkki lentää toki hetkessä puoli portaikkoa ylöspäin.