keskiviikko 27. toukokuuta 2009

15. TOINEN ILTA

Toisena iltana ehditään käydä iltateellä. Sitä ennen täytyy ruokasalissa alistua kuulemaan iltahartaus. Joku varmaankin uskonnollinen nuorukainen lukee monotonisella äänellä jostakin kirjasta muutaman minuutin hartauspuheen, kuin rituaalisen loitsun.

Illalla on hieman vapaata aikaa, jolloin saa vaikkapa ensi kerran jonottaa kasarmin käytävän päässä olevaan yhteen ainoaan puhelinautomaattiin ja kertoa hyvin lyhyesti elämästään varuskunnan ulkopuoliselle maailmalle, olevansa yhä elossa. Voi myös tutkia käytävän seiniä ja löytää vääpelin toimiston edestä ilmoitustaulun, jossa kerrotaan seuraavan päivän ohjelma pääpiirteissään. Mutta tieto lisää vain tuskaa pakkoyhteisössä.

Tuvan alikessu kyselee rennon epämuodollisesti eräältä vilkkaimmin juttelevaksi osoittautuneelta alokkaalta:

"Millainen on mieliala?"

Ja hän joutuu vetämään johtopäätöksen:

"Siis todella maassa?"

Hän muistelee itse, miten vaikeaa olikaan palata edelliseltä viikonloppulomaltaan:

"Otti todella päähän kaikki!"

Ja hän selittelee sen ohimeneväksi tunteeksi.

Useimmat tuvan miehistä ovat edelleen aivan tuiki tuntemattomia toisilleen. Heidän ei ole kuullut sanovan sanaakaan. Vain muutamat ovat jutelleet jotakin toistensa kanssa.

Johdettu iltapesu on vain parin minuutin mittainen. Hampaat ehtii käydä pesemässä oma-aloitteisesti jo aikaisemminkin, livahtamalla pesuhuoneeseen jossakin välissä, kuten wc:ssäkin voi käydä välillä. Lähes kaikki menevät nukkumaan jo klo 21:45.

"Nukkumaan meno onkin nyt viisasta, kun edellinen yöuni jäi niin lyhyeksi!"

Käytävän päähän saisi jäädä katsomaan televisiota, kunhan ei liikkuisi tuvan ovella kello 22-23 välisenä aikana, jolloin vallitsee "hiljainen tunti".

Toinen aamu on vaikeampi kuin ensimmäinen. Uni ei ole tullut silmään. Aamurutiini on jo tuttua ja kyllästyttää. Alkaa aika laskea jäljelle olevia aamuja. Perjantaina 11.10.85 Santahaminassa.

14. VÄÄPELI

Rykmentin vääpeli, sotilasmestari Susi, pitää oppitunnin ensin käytävässä klo 18:15 ja sen jälkeen alasalissa klo 19 alkaen. Kellonsoittoja ja järjestäytymisiä seuraa taas. Käytävään kannetaan tuvista omat jakkarat.

Susi steppailee kuin Kukko Koppava käytävällä ja kertoo itsestään:

"Kotopuolessa teillä on lempeä äitimuorinne... mutta armeijassa aivan vastaavasti TEILLÄ ON SOTILASMESTARI SUSI!"

"Siellä kotosalla äitimuori huolehtii kullanmuruistaan, että teillä on aina ehjät siistit vaatteet ja lämmintä ruokaa kyllin murkinaksi, ja iltasella hän vielä teidät hellästi nukkumaan tuudittelee...

"MUTTA ARMEIJASSA TÄMÄN KAIKEN TEKEE TEIDÄN SOTILASMESTARI SUSI!"

"Entä mikä onkaan varusmiehen päiväraha? Alokas Te!" kysyy sotilasmestari.

"Alokas Erhelä, 11 mk, herra sotilasmestari!"

"Alokas Erhelä erehtyy! Jos hän olisikin oikeassa, täytyisi minun sujauttaa saamistani määrärahoista omiin liiveihini 240 markkaa ylimääräistä joka päivä, millä eläisinkin leveästi! Kun vahvuuslukumme on nyt 120, mikä siis onkaan varusmiehen päiväraha? Alokas Te!

"Alokas Tarkkanen, 13 mk, herra sotilasmestari!"

"Minä palvelen vielä 10 vuotta puolustusvoimia, sitten pääsen eläkkeelle ja sitten minä ryhdyn puolustusministeriksi, jolloin ensimmäiseksi nostan paljon päivärahoja ja puolustusmenoja. Mutta ensin minä olen vielä kymmenen vuotta täällä. Ja eihän sekään toki ole varmaa, tuleeko minusta puolustusministeriä sittenkään."

Vääpeli varoittaa:

"Täältä on varsin helppoa lähteä pois liikennelaitoksen bussilla numero 86, mutta... Kun minä kuulen jonkun täältä kadonneen, niin silloin minä pahan kerran huolestun! Ja sitten teitä etsitäänkin kissojen ja koirien ja poliisien kanssa... Kunnes teidät löydetään. Ja toimitetaan suoraan takaisin tänne varuskuntaan... JA SOTILASMESTARI SUDEN PUHUTTELUUN!!

"Kyllä minä opin tuntemaan joka miehen karvanvärin, ja paskamaisille osaan olla tosi paskamainen! "

"Ja huomenna jynssätäänkin pisulaarin pelti taas niin kirkkaaksi, että Larin-Kyöstin kuva kiiltelee siitä jatkossa asioitaessa! Siivotaan, siivotaan! Tämä patteri on nyt pirun paskainen!"

13. LÄÄKÄRI

Kellon pärähdys. Järjestäytyminen lääkärintarkastukseen, varusteet: verryttelypuku, lenkkitossut. Aluspaidasta ei kuuluteta käytävällä mitään ja pilkuntarkka aliupseeri epäröi.

"Nehän paleltuu ilman sitä." sanoo oma-aloitteisempi alikersantti.

Niinpä aluspaidat saadaan pitää verryttelypuvun alla. Syyssää on kolea ja vastaanotolle marssitaan kilometri pohjoiseen ulkoilmassa.

Pitkällä marssilla leikittelet halulla tulla hulluksi. Huomaat olevasi keskellä mielettömyyttä, tottelemassa ulkoisia käskyjä. Kuin olisit marssilla keskitysleiriin. Haluat irrottautua siitä tilasta. Ruumiisi marssii koneellisesti.

Marssiin liittyy inhimillistä kevennystä. Kun ohitetaan vastaan tuleva nuori nainen vasemmalta, komennetaan yhtenäisyyden vuoksi:

"KATSE OIKEAAN PÄIN!"

Tällöin kenenkään ei tarvitse vilkuilla luvattomasti sinne oikealle, vaan ihan kaikki miesten katseet suuntautuvat ohi sipsuttavaan neitoseen.

Lääkärin odotushuoneen edessä järjestäydytään, mutta sen jälkeen sisällä istutaankin penkillä ja odotellaan epämuodollisesti kukin vuoroaan. A- ja B-miehet menevät erilääkintämajurin luo.

Vuorosi tulee.

Lääkintämajuri kysyy:

"Onko alku ollut raskas?"

Olet ehkä väsyneen näköinen. Olisikohan pitänyt valita sivari? Mainitset ajatelleesi, että täällä voisi kyllä tulla vaikka hulluksi... Kun kerran kysytään, voi avautua moniulotteisesti, vastoin armeijan monokulttuuria? Vai pitäisikö muka esittää jotakin roolia? Kun ei ole valinnut tietään, yrittää pitää useampia ovia raollaan.

"Oletteko siviilissä käyttänyt mielenterveyspalveluita?"

"En."

"Miten suhtaudutte armeijaan?"

"Kielteisesti!"

"Mutta ette te kuitenkaan ole aseistakieltäytyjäksi ryhtynyt?"

"No en."

"Jos teillä on myöhemmin ongelmia, tulkaa puhumaan sitten."

Stetoskoopilla kuunnellaan. Ei tule vielä rokotuksia, joista odotushuoneen jännittäjät kyselevät varovaisesti heitä ennemmin lääkärin huoneesta ulos tulevilta...

Vastaanotolta ensiksi pois päässeet istuskelevat jouten odottelemassa eteisessä, kunnes siellä on jo puolet miehistä, jolloin nämä marssitetaan takaisin kasarmiin. Jälkimmäisellä puoliskolla on vaikeuksia ehtiä iltasyöntiin, johon ensimmäinen puolisko järjestäytyy nyt siis puolta harvemmassa joukossa.

Illalla opetellaan tuvissa mm. pinkan tekoa. Se tarkoittaa, että päiväpeitto laskostetaan jakkaralle yön ajaksi niin, että se on täsmälleen jakkaran kokoinen ja ruuturivit kulkevat erittäinsuorina. Sinisten ruuturivien pitää kiertää reunoja.

"Tuvan vanhimmat miehet ovat yleensä aina osoittautuneet jostain syystä taitavimmiksi pinkan tekijöiksi", kertoo tuvan alikessu.

Tarinasta tulee totta täälläkin, jälleen kerran.

Päivän kuluessa ja illalla tuvan esimies opettaa myös tervehdyksiä yhden alokkaan kanssa kerrallaan. Naapuritupien aliupseerit risteilevät toisten tuvissa katsomassa, että heitä tervehditään, tai mekastamassa tervehtimättä jättämisestä.

"EIKÖ TEILLE OLE VIELÄ OPETETTU?!"

Alikersantti Kamppi varoittaa miehiään kollegojensa asiattomasta sikailusta, varsinkin erään korpraalin, ja käskee kertomaan hänelle, jos sellaista esiintyy, tai jos kyseinen korpraali ylipäänsä vain käykin hänen tuvassaan...

Korpraalit ovat syvästi väheksyttyjä tuvassamme. He ovat ensimmäisiä joita nälvitään, kun muutoin hämmentynyt kunnioitus sotalaitosta kohtaan tuntuu vielä vallitsevan. Oma alikessu on onneksi mukava tyyppi. Jokaisessa tuvassa...

12. OPPITUNTI

Taas kerran järjestäydytään, ja sitten mennään oppitunnille kellariin, isoon saliin, jossa on laskeutuvat penkkirivit kuin elokuvateatterissa. Miehistä otetaan lukua, jotta vahvuusluku voitaisiin ilmoittaa välittömästi saliin jäljessä saapuville upseereille. Luvunotto menee kuitenkin ensin väärin, mikä tuntuu olevan kovin noloa aliupseereille.

Upseerit esittelevät toisensa ja opettavat kukin vuorollaan yksinkertaisia asioita. Alokkaat täyttävät työkirjansa hierarkiakaavioon esimiestensä ja näiden esimiesten nimet.

Nuori yliluutnantti heittäytyy runollisesti kuvaamaan saapumistaan aamutuimaan veneellä syksyisen merenlahden yli, Suomenlinnasta Santahaminaan.

"Eräs teistä on sairaalassa", muistuttaa puolestaan toinen upseeri.

Tupiin palataan taas järjestyksessä ja odotellaan järjestäytymistä ruokailuun lähtemiseen. Joutoaika kulutetaan punkkien hieromiseen, jottei kenelläkään olisi joutoaikaa. Ruokailuun meno muistuttaa aamupalalle menoa monen vaiheen järjestäytymisineen, kuten aina. Ruokaa on tarjolla kahta lajia, kaksi lautasta päällekkäin pöydissä.

Syönnin jälkeen siivotaan tuvissa. Alikessu määrää eri alokkaille eri tehtäviä. Kullakin tuvalla on määrätty vastuualue siivouksessa tupansa ulkopuolellakin. Sinut määrätään harjan varteen, mutta siivouskomerosta ei riitä enää harjoja, tai et osaa etsiä niitä, tai et osaa koota niitä osista.

Opit nyt pakon edessä lintsaamaan. Menet vessaan. Istuskelet siellä ihanassa yksinäisyydessä ja äärettömässä rauhassa. Istuskelet siellä aiheettoman usein. Huviksesi. Seinän takana toiset siivoavat hiki hatussa, eikä kukaan muu keksi välttää sitä helpolla tavalla, kuten sinä.

Joskus sinua on kaivattu ja huudettu tuvassa nimeltä, niin että käytävään ja vessaankin on kuulunut. Osoittautuu, että sinulle on tuotu varastolta puuttunut varuste.

Alikersantti käy etsimässä sinua käymälästäkin, mutta perääntyy heti nähtyään sinut wc:n pöntöllä, antaa jatkaa, sanomatta sanaakaan.

11. TUVASSA TAAS

Kämpällä hierotaan punkkaa, eli opetellaan vuoteen sijaamista erityisellä armeijan tyylillä. Kankaan täytyy pingottua suoraksi ja kireäksi, missään ei saa näkyä löysää poimua.

Kun vuoteet on kerran jo sijattu hyvin, mennään käytävään katsomaan alikersantin esitystä vuoteen oikeaoppisesta sijaamisesta. Alik. Kamppi kantaa itse omaa vuodettaan (josta on jo aikaisemmin poistettu yläpeti tarpeettomana) ovensuusta käytävälle, toinen mies kantaa toisesta päästä, vaikka naapurituvan esimies muistuttaa tuvassa olevan joutilaita miehiä molemmiksikin kantajiksi.

Sillä aikaa, kun alikersantti Kamppi antaa näytöksensä, naapurituvan esimies käy tuvissa sekoittamassa kaikkien vuoteet hujan hajan. Palatessaan tupiinsa alokkaat kokevat suuren pettymyksen, kun heidän äskeinen suuri työnsä on haihtunut hukkaan ja petaaminen täytyy aloittaa aivan alusta uudelleen.

"Kuka on käynyt täällä?" kysyy joku puhelias alokas ääneen ihmetellen. Hän ei ollut nähnyt, kuten minä.

Vuoteiden uudelleensijaamisten jälkeen kaikki varusteet tarkastetaan taas. Ne tyhjennetään kaapeista kunkin vuoteelle, etsitään yksitellen ja viedään takaisin kaappiin, kun on näytetty tavarat yksitellen alikersantille.

Vaatteet opetellaan laskostamaan siten, että vaatekaapin tila käytetään taloudellisimmin ja kaikki tarvittava mahtuu siististi kaappiin. Alusvaatehyllyn eteen pingotetaan toinen pyyhkeistä, sillä alusvaatteiden olisi sopimatonta näkyä...

Alusvaatteita on kullekin aina myös varapari, joten halukkaat voivat vaihtaa ylleen puhtaita kahdesti viikossa. Vaatteiden vaihto likapyykkiin on kerran viikossa saunapäivänä. Jos tällöin antaa pois molemmat alusvaatekertansa, voi käyttää omia siviilialusvaatteitaan välillä - ne on pestävä itse lomailtaessa kotona.

Alusvaatteita ei tiettävästi koskaan tarkasteta, vaikka joku ei vaihtaisi niitä ikinä puhtaisiin. Sen sijaan suoritetaan lukuisia kaappi-, peti-, pinkka-, huomio-, ja tukka-tarkastuksia.

Edellisenä päivänä puuttunut kinnas löytyy jostakin. Muita joiltakuilta puuttuneita varusteita tuodaan varastolta. Kenttäpullo oli jäänyt jakamatta kaikille jossakin erässä.

Vaatteita vaihdellaan sopivamman kokoisiksi tuvan alokkaiden kesken. Vääränväriset laatat pitää poistaa vaatteista ja tilalle pitää ommella uudet. Huomaat, että sinulle on tullut kahdet kenttäpuserot ja housut. Luovutat mielelläsi toiset niistä nyt pois - sellaiset, joissa oli vääränväriset laatat! Sinulle jää iloksesi sellaiset, joissa sattuukin olemaan valmiiksi ommeltuina oikeat laatat.

Tuvan elämää häiritsee ajoittain kellon raastava pärähdys käytävässä, jota seuraa huuto:

"ÄIJÄ OVELLE JA LIIKE LAKKAA!"

Tällöin tuvassa ovea lähinnä oleva alokas, normaalisti hän, jonka punkka on (epäonnekkaasti) oven vieressä, ponkaisee oven ulkopuolelle kuuntelemaan käytävällä kiirivää sanomaa, ja muut pysähtyvät ja hiljenevät paikoilleen.

Määräaikaisia hälytyksiä odoteltaessa tuvissa istutaan usein jakkaroilla vuoteiden jalkopäissä, ylä- ja alapetin miehet parina vierekkäin. Alikersantti opettaa erilaisia asioita.

Hälytyksen tultua oviäijä toistaa sanoman, ellei se ole kuulunut tupaan, ja sitten järjestäydytään ja tehdään ojennuksia. Yleensä ensiksi tulee valmistautumishälytys ja sitten lähtöhälytys määrätyn ajan päästä.

10. RUOKAILU

Lopulta joukot marssitetaan 300 metriä kasarmilta kaakkoon ruokalarakennukseen, jonka edessä tehdään taas loputtomasti järjestäytymisiä ja ojennuksia. Nälkä kurnii ja sää on syysaamuna (10. lokakuuta) viileä ja raikas. Aliupseereilla on kullakin omat vuoronsa eri tehtävissä johtamassa järjestäytymistä joko sisällä ruokalassa tai ulkona.

"RYHMÄNJOHTAJAT PÖYTÄVALVOJIKSI!" joku huutaa.

Sitten marssitaan jononpätkinä sisään, jolloin lakki otetaan ovella pois päästä. Pöytiä täytetään järjestyksessä. Taaskin voi miettiä parasta mahdollista paikkaa, mutta sitä ei pysty itse valitsemaan. Jokaisella kerralla joutuu eri istumapaikalle ja sattumanvaraisesti kaikkiin eri asemiin.

Pöydän ääressä on odotusta ennen kuin voi ottaa tuolin alas telineestä pöydän alareunassa ja istuutua. Sitten seuraa vielä odotusta, että kaikki muutkin pöydät on täytetty. Vasta sen jälkeen kuulutetaan:

"RUOKAILU ALOITETAAN ERITTÄIN RAUHALLISESTI!"

Ruokailun päättyessä kerätään astiat pöydän päähän, jota lähimpinä istuvat alokkaat vievät ne likaisten astioiden kärryyn ja tyhjentävät myös pöydän keskellä olevan jäteastian.

Ohjatusti jälleen odotellaan, sitten noustaan ylös, laitetaan tuoli paikoilleen telineeseen, odotetaan, ja lopulta järjestyksessä, käskyn mukaan...

"POISTUTAAN POHJOISEEN VASEMMASTA OVESTA!"

Oven valinnassa olisi muutoin ollut neljä eri vaihtoehtoa...

Ulkona järjestäydytään taas jaoksittain ja marssitaan kasarmiin. Marssittaessa välimatkan edelliseen pitää olla ojennetun käsivarren mittainen.

"MIES, ONKO TEIDÄN KÄTENNE TÄMÄN MITTAINEN?" kysytään edelliseen nähden liian lähellä tai etäällä juoksevilta.

9. ENSIMMÄINEN AAMU

Eri varuskunnissa on erilaiset sovellutukset päiväohjelmasta. Yleisesti herätys on kello 6, sitten mahdollinen aamulenkki ulkona, peseytyminen, aamupala klo 7, siivousta, oppitunnit kello 8-11, järjestäytyminen ruokailuun, syöminen ja siivousta klo 11-13, ulkona harjoittelua klo 13-16, järjestäytyminen ruokailuun taas, mahdollinen iltaloma kello 17:30-21, ja lopulta nukkumaan käyminen kello 22.

Ensimmäisenä aamuna heräät klo 5:50, kun tuvan ovi avataan hiljaa ja joku päivystäjä käy herättämässä tuvan esimiehen. Käytävältä paistaa keinovalo ja kumisee vaimeita ääniä.

Kello 6:00 valot syttyvät, kellosysteemi alkaa päristä hermoja raastavasti ja alikersantti karjahtaa:

"YLÖS JOKA ÄIJÄ! JÄRJESTÄYDYTÄÄN AAMUPESULLE. YLÄRUUMIS PALJAAKSI, MUKAAN PYYHE, SAIPPUA, HAMMASHARJA JA MUKI. JALOISSA PYJAMANHOUSUT, LENKKITOSSUT JALKAAN."

Etsittyänne kaapeistanne vaaditut tavarat asetutte jonoon ja suoritatte ojennuksia toisella kädellä, jota käytetään myös vaatetankona pyyheliinalle. Kyynärpäästä 90 asteen kulmaan taitetun käden pitää yltää edellisen miehen hartioihin.

Kello pärisee uudelleen, kun kaikkien pitäisi olla valmiina, ja sitten tupa kerrallaan juostaan pesuhuoneeseen. Lähtevä tupa kuulutetaan, jolloin sitä edellinen ryhmä pesuhuoneessa siirtyy sieltä kuivaushuoneeseen odottamaan, että seuraavat juoksevat ensin pesuhuoneeseen.

Aikaa peseytymiseen on 5 minuuttia, aika loppuu yllättävän äkkiä. Siirryt märkänä ja vielä saippuaisena kuivumaan kuivaushuoneeseen, jossa tehdään taas uusia ojennuksia.

Juoksu tupaan seuraa. Siellä puetaan maastopuku päälle ja "hierotaan punkkaa" sen verran kuin on aikaa. Alikersantin täytyy aina keksiä tekemistä, jolla kaikki ylimääräinen aika saadaan tapettua.

"EI NYSVÄTÄ ENÄÄ!" huutaa alikersantti sitten, kun on aika järjestäytyä aamupalalle lähtöön. Ojennuksia, ojennuksia taas.

Portaat juostaan alas kumpiakin laitoja myöten, kahtena jonona. Keskelle jätetään tila aliupseereille. Ja sitten juosten pihalle ryhmiin eri jaosten (1-3) mukaisesti. Taas tehdään ojennuksia.

Olet neljännessä eli viimeisessä rivissä. Mietit, mikä olisi paras paikka sijoittua, miten sellaisen paikan voisi varmistaa itselleen jatkuvasti, ettei joutuisi reunajonoihin eikä eturiviin, joissa joutuu malliojennukseen, jota muut seuraavat. Mutta järjestykset toteutuvat vaihtelevasti erilaisilla operaatioilla ja jokainen joutuu ennen pitkää kaikkiin asemiin vuorollaan.

maanantai 25. toukokuuta 2009

8. LOPPUILTA

Kesken kaiken, juuri kun olet järjestämässä kaappiasi, sinua huudetaan nimeltä ulos tuvasta haastatteluun. Sullot äkkiä tavaraa kaappiisi ja laitat ovea lukkoon, kun tullaan karjumaan entistä raivoisammin.

Käytävän päässä, pöydän ääressä, istuu jaosta komentava ylikersantti (eri mies kuin varusteiden tarkastusta johtanut) ja täyttää sinusta kyselylomaketta.

"Puhukaa hieman kovemmalla äänellä!"

"Millä mielellä tulitte armeijaan?"

"En mielelläni!"

"Haluaisitteko olla 8 kuukautta vai 11 kuukautta?"

"Kahdeksan kuukautta."

Lisää ohjelmaa on tulossa. Kaikkien pitää järjestyä jonoon yläruumis paljaana, jonottaakseen kellarissa punnitukseen, pituuden mittaukseen, virtsan sokerin testaukseen. Käydään siis pissalla, kastetaan koeliuska virtsaan ja näytetään koeliuskan väriä kirjurille.

"ÄLKÄÄ PUDOTTAKO SITÄ PÖYDÄLLE!"

Huuto kuului liian myöhään. Pudotit jo. Tarkastaja poistaa liuskan inhoten pöydältään.

Kuulotarkastus seuraa myös, ja näöntarkastus E-kirjainten taulukon avulla.

Samaan aikaan tekevät sinua myöhemmin tulleet miehet omissa myöhemmissä ryhmissään samoja operaatioita kuin sinä olet tehnyt jo aikaisemmin, tuovat siviilikassiaan tupaan, kokoontuvat käytävään, lähtevät ryhmänä hakemaan kamppeita varustevarastolta, jne.

Varusmies-aliupseeri karjuu hyödyllisen neuvon koko loppuelämääsi varten:

"ENSI KERRALLA, KUN TULETTE ARMEIJAAN, TIEDÄTTE TULLA AJOISSA!"

Ilta venyy koko ajan pitemmäksi, väsyttävän pitkäksi. Iltapalasta ei ole puhettakaan, ei ole aikaa sellaiseen, sillä tekemistä riittää.

Lopulta ehdit pesuhuoneeseen leikkaamaan saksilla tukkaasi lyhyemmäksi korvien päältä. Se ei ollut vauhdissa pysynyt korvalehtien takana pituudeltaan piilossa.

"Kävikö joku valittamaan?" naurahtaa pesutupaan tuleva toinen alokas tukanleikkaushommasta. Päivän ensimmäinen kaverillinen sanallinen yhteydenotto.

Pesuhuone on sivustalla käytävän päässä. Ensin on siivouskomero ja jonkinlainen pyykinkuivatushuone, sitten sivuhuone, jossa on viisi wc-pyttyä, joiden välissä on kevyet lastulevyseinät, mutta ovea ei ole. (Vasta ensimmäinen naispuolinen puolustusministeri keksii lisätä ovet.)

Kapea käytävä ennen kaakeliseinää kulkee kolmen pytyn editse, joista perimmäinen tarjoaa eniten yksilöllistä istumisrauhaa. Kaksi julkisinta pyttyä avautuvat käymälän leveimpään osaan, pisuaarille ja ovelle päin.

Itse pesuhuoneessa on keskilattialla kaksi isoa, pyöreää pesuallasta, joiden kummankin altaan keskellä olevasta pylväästä voi avata kuusi vesihanaa. Ovenpielessä on lisäksi yksi juomasuihkuallas.

Nimilapulla merkitty punkkasi on kerrossängyn ylempi peti aivan keskellä tupaa. Pääset sinne vasta kello kaksi yöllä. Niin pitkäksi aikaa on riittänyt teetettyä tekemistä.

Punkassa maaten on sitten hauskaa kuunnella, kuinka käytävällä tarkastetaan vielä myöhään saapuneiden kanssa varusteita.

"Syylingit, tämän näköinen, harmaa, villainen!" kaikuu taas käytävällä.

Monissa muissa varuskunnissa viime hetkillä saapuneet kummittelevat pelkissä siviilivaatteissaan vielä seuraavana aamuna ja hankkivat armeijan kamppeensa vasta sitten, mutta Suomenlinnan rannikkotykistön patterissa tehdään yötöitä ja venytetään ilta aamuun asti.

Vasta kello kolme koittaa hiljaisuus ja nukahdat. Aina kun sitä ennen liikahdit, vuoteesi alkoi heilua kuin laiva. Alapetin kaverikin tuntui huomaavan merenkäynnin ja heräilevän itsekin pyörimään sängyssään. Nukut silmälasit päässä, koska et keksi mihin panisit ne, mutta eipä se haittaa sikeää kolmen tunnin untasi.

7. KAAPPI

Kun kaikki varusteet on lopulta käyty läpi, jokainen alokas raahaa omansa sadeviitassaan tupaansa ja alkaa asetella tavaroita kaappiinsa. Kaapin ovessa on täyttöohje kertomassa, mitä kuuluu panna millekin hyllylle. Tavarat eivät tahdo mahtua kaappiin, kun niitä ei osaa vielä taitella täsmälleen hyllyn mittasuhteiden mukaan.

Kaappirivien edessä on myös hieman ahdasta. Joku on jopa erehdyksessä panemassa tavaroitaan sinun kaappiisi.

Läheskään kaikki tuvan miehet eivät tosin ole juuri tässä erässä kaappiaan täyttämässä, sillä muutama on tullut aikaisemmin päivällä ja käynyt varusteidensa hakemisen ja tarkastuksen läpi jossakin aikaisemmassa ryhmässä. Monet ovat myös saapuneet vasta myöhemmin, ja ovat ulkona tai varastolla hakemassa tavaroitaan. Tai kaikki eivät ole vielä ylittäneet Hevossalmen siltaakaan.

Jokainen kaappi jakautuu, paitsi ylä- ja alakaappiin, myös sivusuunnassa vasempaan ja oikeaa puoliskoon. Yläkaapin oikea puoli on yhtenäinen tila, jossa säilytetään ainakin huopaa, kypärää ja niiden takana telttapatjaa. Vasemman puolen ylähylly on siviilikassia varten, alahyllyllä on ainakin lumipuku.

Korkean alakaapin oikealla puolella on vaatetanko, jonka henkareihin ripustetaan päällysvaatteet, ja jonka pohjalle, lattialle, sijoitetaan pitkävartiset nahka- ja kumisaappaat. Vasemmalla puolella on neljä hyllyä ja kaksi laatikkoa, joiden alapuolella on lattialla riittävä korkeustila kengille.

Laatikoihin voi sijoittaa paperitavaroitaan, siellä on jo valmiiksi VARUSMIEHEN PERUSKOULUTUSKAUDEN TYÖKIRJA. Sen yläpuolisella hyllyllä on esillä saippua koteloineen, hammasharja ja hammasmuki, ja mukin sisällä muovisia kokardeja.

Kolmelle ylemmälle hyllylle sijoitetaan alhaalta lukien verryttelypuku, alusvaatteet ja päähineet. Kaapin oventangossa roikutetaan pyyheliinaa ja kaulaliinaa, ja sen alaosassa on lokero kenkäharjalle ja saapasrasvaputkilolle.

Tuvan esimies, alikersantti Kamppi, on auttanut erään kaapin järjestämisessä mallikaapiksi, johon voi tehdä vertailuja täyttäessään omaa kaappiaan. Elleivät noin 10 cm x 20 cm x 30 cm kooltaan olevat laatikot riittäisi omille tavaroille, niitä voisi kätkeä vaatteiden taakse, mutta vielä et osaa olla niin oma-aloitteinen, eikä ole tarvettakaan.

6. VARUSTARKASTUS

Yläkerrassa asetutaan käytävälle riveihin pitkin kumpaakin seinustaa, niin että jokaisella miehellä on vierellään säkkinsä. Säkeistä käsketään kaivamaan esiin ensimmäiseksi sadeviitta, jonka jokainen levittää lattialle eteensä.

Syntyy hieman tilanahtautta, jota varusmiesaliupseerit selvittelevät minkä voivat, ja siirrättävät miehiä tarpeen mukaan. Jokainen alokas kumoaa säkkinsä sadeviittansa viereen.

Keskellä käytävää seisoo nuori kantahenkilökuntaan kuuluva kersantti. Hän ottaa vuorotellen esiin mallikasasta yhden varusteen, näyttää sitä suurieleisesti kumpaankin suuntaan käytävää, ja lausuu kuuluvasti esineen nimen.

"TÄMÄN JÄLKEEN JOKAINEN TEISTÄ ETSII KYSEISEN VARUSTEEN JA NÄYTTÄÄ SITÄ KÄDESSÄÄN!

Tupien esimiehet partioivat kukin omaa käytävänpätkäänsä ja tarkastavat, että jokaisella miehistään on kädessään juuri oikea vaatekappale. He osoittavat kullekin (heilauttaen kättään merkiksi), milloin varusteen saa laskea alas sadeviitalle.

Kersantti lukee edelleen listastaan:

"SYYLINGIT. TÄLLAINEN ON SYYLINKI, HARMAA, VILLAINEN."

Silloin jokainen alokas etsii syylinkinsä vaatekasastaan. Monesti vaatekappaleita on vaikeata löytää, mutta alikersantit ja korpraalit auttavat paljon, sanomatta ääneen mitään, penkovat vain hiljaa avuksi. Ainoastaan toimitusta johtavan kersantin ääni kiirii käytävällä:

"LOMAKAULAHUIVI, PUNAINEN!"

Vastapäisellä seinustalla joku lihava alokas etsii juuri epätoivoisen kiihkeästi, naama ponnistuksista punehtuen, alushousujaan, parin korpraalinkin avulla. Sitten kalsarit löytyvät, ja ohjelmassa päästään eteenpäin.

Samassa huomaat, että sinä itse et löydä toista kinnastasi! Eikä sitä löydä nyt korpraalikaan. Puute täytyy vain painaa mieleen ja kirjoittaa jälkikäteen muistiin puuttuvaksi varusteeksi. Sitä ennen jatketaan seuraavien kamppeiden kanssa.

Kintaasi löytymättä jääminen on pysäyttänyt operaation hetkeksi kokonaan, vielä pahemmin kuin lihavan pojan alushousut, ja siten kiinnittänyt kantakersantin huomion juuri sinuun:

"TUOLTA MIEHELTÄ LYHENEE TUKKA TÄNÄ ILTANA. ALIKERSANTTI, KATSOKAA, ETTÄ NÄIN TAPAHTUU! TUVASSA JOKU MIES VOI ANTAA LEIKKAAMISAVUN. TÄÄLLÄ EI LEIKITÄ HIPPIÄ!!

Juuri ennen varuskunnan porttia korvien taakse kampaamasi hiukset ovat varusteiden kanssa kumarrellessa päässeet pörröttymään aavistuksen verran korvien päälle. Hippitukka on siitä kaukana.

5. VARUSTEIDEN HAKU

Odottelette käytävässä lisää tulokkaita, kunnes jonkun toisen alikessun johtamana, noin 13 mieheen kasvaneessa ryhmässä, lähdette retkelle toiseen rakennukseen. Marssitte ulos ja sitten illan pimeydessä puoli kilometriä varustevarastolle. Jokainen saa mukaansa tyhjän jättimäisen pyykkisäkin.

Kiipeätte kuormauslavaovesta sisälle varastoon. Oviseinustalle jää pitkä, kapea käytävätila, jota erottaa varastotilasta pitkä tiski. Alokkaat järjestyvät säännöllisin välimatkoin tiskin ääreen. Jokainen ottaa rautakehikon, joka on kuin korkea, nelijalkainen baarijakkara (mutta ilman istuinlevyä), ja pingottaa siihen neljästä kulmakoukusta mukanaan tuomansa vahvan, kankaisen, harmaan pyykkisäkin.

Silmä kovana täytyy huomata ja tarkkailla tällaisia teknisiä vaiheita. Joku rivin keskellä näyttää mallia miten mitäkin tehdään ja tietohavainto kulkee aaltona sivusuuntiin, kun jokainen katsoo naapuriltaan, mitä keskempänä oleva mies tekee. Hidasjärkinen tai epäkätevä mies sählää kaiken aikaa vähän muista jäljessä. Muttei kuitenkaan niin paljon, että kenenkään tarvitsisi tulla kädestä pitäen neuvomaan?

Varaston tiskin toisella puolella touhuaa kolme miestä ja kaksi naista, armeijan värvättyjä työntekijöitä siviilivaatteissa. Kukin näistä tulee tiskille vuorotellen kantaen kukkuraista sylillistä tavaraa, aina yhtä varustelajia kerrallaan.

Useinkaan yksi ainut sylillinen ei riitä kerralla kaikille alokkaille, vaan äskeinen tai joku toinen työntekijöistä hakee samaa kampetta lisää ja jatkaa jakoa siitä miehestä, joka ensimmäisenä jäi ilman.

Tällaisessa tapauksessa voi sattua pieni erehdys, jolloin joku saakin saman varusteen toiseen kertaan. Alokas ei välttämättä huomaa sellaista, kun tarkkaavaisuus keskittyy siihen, ettei häneltä ainakaan jäisi saamatta ja puuttumaan mitään!

Työntekijät kulkevat verkkaisesti ja ristiin rastiin toisiaan vastaan tiskin takana läiskiessään yhä lisää kamppeita pöytään. Saman tien alokas heittää saamansa rautakehikossa olevaan säkkiinsä, ellei ensin pidä tarkastaa jotakin seikkaa varusteen kunnossa. Eipä huomauteltavaa löydy.

Joidenkin varusteiden kohdalla jakelija arvioi hieman miehen kokoa, mutta vain summittaisesti. Tarkoitus on, että myöhemmin alokkaat keskenään vaihtavat tuvissaan varusteitaan paremmin sopiviin, tai vaikeimmissa tapauksissa käyvät uudelleen varustevarastolla yksittäin.

Lomapuku on ainoa asu, jota jokainen alokas saa ensin sovittaa päälleen. Varuskunnan ulkopuolelle päästessä täytyy olla edustava, sopivassa asussa. Jakelijat arvioivat katseellaan, näyttääkö koko oikealta kunkin alokkaan päällä.

Kunkin alokkaan saamista varusteista kirjoitetaan kuittilomake varaston kortistoon. Alokkaiden nimiä tulee näin esiin ja varastomiehet alkavat heittää huulta:

"Ai Susi? Olettekos te sitten sukua meijän sotilasmestarillemme, hän onkin mainio mies! Mutta olette te kyllä pitkä ja vaalea, hän taas lyhyt ja tumma, te olette laiha ja tuuheatukkainen, hän lihavahko ja kaljupäinen..."

Saattoi tuon sanoja olla joku vieraileva upseerikin, jo vanha mies, sillä näitä piipahtelee aina välillä eri paikoissa katsastamassa joukkojaan ja näyttämässä itseään kaluunoissaan ja virkapuvussaan.

Tavarat jaetaan sekalaisessa järjestyksessä ja jokainen alokas sulloo ne sitä mukaa säkkiinsä, kuten kumisaappaat lomapuvun päälle. Säkki pullistelee epämuotoisesti, miten vain sattuu. Kenties joku toinen osaa täyttää pussiaan taitavammin. Etukäteen ei tule ajatelleeksi, miten täyteen säkki tuleekaan.

Kun kamppeet on viimein jaettu, säkit otetaan pois kehikoistaan ja suljetaan läpällä sekä sitomalla suuaukon kiristysnaru. Kuormauslavan äärelle on sillä aikaa ajettu traktori ja avoperävaunu. Jokainen alokas kantaa tai laahaa säkkinsä kuormauslavan kautta perävaunuun.

"EI LAAHATA SÄKKEJÄ!" karjutaan silloin tällöin.

Kaikki alokkaat eivät saa säkkiään nousemaan maasta. Se painaa liikaa, ei jaksa.

Paras paikka sijoittaa säkkinsä on viedä se viimeisenä viimeiselle perävaunun taka-aidan riville. Siihen on sekä helpointa laittaa, että varsinkin ottaa pois kuormaa purettaessa kasarmin edessä. Siitä on erityisesti helpointa tunnistaa ja löytää omansa! Säkeissä on kyllä jonkinlaiset tunnistus- ja nimilaput.

Varustekuorma vedetään peräkärryssä traktorilla ja miehet marssivat omin jaloin kasarmille. Kuormalasti puretaan ja jokainen mies alkaa raahata omaa säkkiään portaikkoon ja siis pari kerrosta ylöspäin kohti omia tupia.

Tupien esimiehet ja heitä vähäisemmät varusmiesaliupseerit juoksentelevat keskellä portaita ja auttavat toisesta reunasta säkkiin kiinni tarttuen sellaisia alokkaita, jotka eivät etene portaita tarpeeksi nopeasti. Lisävoimilla säkki lentää toki hetkessä puoli portaikkoa ylöspäin.

4. TUPAAN

Alikersantin kanssa etenette kellarin sisäovesta portaikkoon. Tämä on se, johon julkisivun ainoa ovirivi (3 ovea vierekkäin) johti puolivälissä taloa. Kasarmiarkkitehtuuri ei ole turhan monimutkaista.

Juoksette portaita kaksi kerrosta ylöspäin. Ympäristö vilisee silmissäsi, välikerroksessa on näköjään jokin päivystäjän pöytä kuin kerrospalvelijalla venäläisessä hotellissa. Portaikkoa ja poikkikäytävää, johon porrashuone kummassakin varsinaisessa asuinkerroksessa avautuu, voi verrata tuntemiesi koulujen vastaavanlaisiin.

Ylimmän kerroksen käytävän länsireunalla on tusinan rivistö ovia kuin koulussa luokkiin. Menette yhdestä sisään. Siellä on pieneen tilaan ahdettu 16 miehen vuoteet, neljä ja toiset neljä kerrossänkyä kahdella seinustalla.

Ovelle vastakkaisessa suunnassa eli ikkunan puoleisessa päässä on kummallakin sivulla rivi kaappeja. Ikkunan alle, kaappien väliin, mahtuu vielä pöytä ja kaksi pitkää penkkiä. Kunkin kerrossängyn jalkopäässä on kaksi jakkaraa.

Jokaisessa kaapissa ja sängyssä onkin täällä jo valmiiksi kirjoitettu nimilappu! Kaapit jakautuvat isoon alaosaan ja pieneen yläosaan korkealla. Sinne ylös laitetaan siviilikassi. Suljettu alakaapin ovi pönkittää samalla yläkaapinkin oven kiinni. Vain alakaappi lukitaan riippulukolla.

3. ILMOITTAUTUMINEN

Painut kasarmin kellarin ovesta sisään, pimeästä valoon, astelet betonilattialle. Sisällä jo jonottaakin nuorukaisia seuraavaan huoneeseen, josta kuuluu ilmoittautumistoimien ääniä.

Pojilla on aivan yleisesti lenkkitossut jaloissaan. He roikottavat isoja siviilikassejaan käsissään, jos eivät osaa olla riittävän rentoja laskeakseen kantamuksensa maahan, kuten sinä älyät tehdä.

Jono etenee hitaasti, mutta uusia poikiakin tulee ulkoa vain hyvin harvoin, joku yksi ainoa saapuu juuri taaksesi, ensimmäinen pitkään aikaan. Seuraavan huoneen tapahtumat alkavat avautua tietoisuuteesi vähitellen. L-kirjaimen muotoisen pöydän takana istuu kirjureita. Vuorossa oleva alokas menee ensin lyhyen sakaran ääreen ja ojentaa palvelukseenastumismääräyksensä.

Kirjuri lukee alokkaan paperista nimen kovalla äänellä, niin että nimi kantautuu pitkin pöytää, ja etsii saman tien perusteellisempia tietoja omista paperinipuistaan. Kirjuri lukee edelleen tietonsa ääneen ja varmistaa, pitääkö kaikki paikkansa edelleen, kotiosoite, isän ammatti, jne. Seuraavaksi toinen kirjuri kollegansa vieressä ojentaa riippulukon vaatekaappia varten ja ottaa vastaan kuittauksen avaimesta.

Seuraavaksi alokas lähetetään pitemmän pöydänsakaran ääreen (jolloin seuraava alokas huudetaan alkuvaiheeseen).

Lisää kysymyksiä alkaa sataa: "Onko teillä lääkintäkoulutusta?"

"Kielitaito?"

"Mikä luetaan kielitaidoksi?" kysyt sinä.

"Jos on suorittanut yhden tentin jostakin kielestä, on sitä kieltä taitava!"

Sinä nojailet pöytään aivan tahallasi, ärsyttävästi, sillä edellisille alokkaille on juuri huudettu siitä.

"EI NOJATA PÖYTÄÄN! karjutaan seinustalta jälleen uudelleen.

Lakkaat nojaamasta, toivot että seuraavat älyävät nojata taas vuorostaan. Eläköön kapina!

Kellarin seinustalla notkuilee epämääräinen joukko vanhoja GONAMIEHIÄ, jollakin asialla tai aivan asiatta. Erityisesti homoseksuaalien väitetään huhujen mukaan etsivän armeijassa kaikkia tilaisuuksia nähdä uusia miehiä, varsinkin näiden ollessa vähäpukeisia tai vailla vaatteita.

Seinän vierellä odottelee myös tupien esimiehiä, varusmiesalikersantteja, mutta heitä et toistaiseksi erota muista.

Paikalle marssii nyt myös joku kanta-aliupseeri tarkastamaan seinustan väkeä:

"MITÄ MIEHIÄ? Mikä On Teidän Tehtävänne Täällä?"

Kaikki selittelevät jotakin, mutta osa tuomitaan tarpeettomiksi ja lähetetään matkoihinsa. Kantaupseereita alkaa vierailla kellarissa muutoinkin, joku silloin tällöin tarkastamassa tilannetta ja diivailemassa vanhan patruunan arvovallallaan.

Ilmoittautuminen etenee. Saat harmaan pahvilapun, johon on lyijykynällä kirjoitettu:

"Alok. A.A., jaos III, tupa 12, tuvan esimies alik. Kamppi."

Samassa kyseinen tuvan esimies astuu seinustalta sinua vastaan ja sanoo sinulle, tai käskee:

"Seuratkaa!"

Eikö Napoleon olekaan kuollut... myhäilet mielessäsi mittaillessasi silmissäsi edelläsi kulkevaa sänkitukkaista tumppia, alikessuasi.

2. MATKA

Lähdet viimein kotoasi viideltä ja yhä sinulla on asioita kaupungilla. Lopulta menet metrojunaan klo 18. Itse leikattu tukka on jäänyt sen verran pitkäksi, että voit yhä hieman kätkeä korviasi, etkä sikäli ole inttiin menijän näköinen. Viiksistäsi olet juuri luopunut, etkä viitsi teiniviiksiin enää koskaan palata.

Metrossa voit keskittyä sivullisen lailla katselemaan muita nuoria miehiä, jotka voisivat olla mielestäsi alokkaan näköisiä, ja joilla on mukanaan iso "siviilikassi"? (Jollaisessa sinäkin kuljetat vähiä sallittuja matkatavaroitasi).

Epäilyttäviä henkilöitä on, mutta eivät he jääkään Herttoniemeen. Yleisesti muut matkustajat näyttävät elävän arjen normaaleissa touhuissaan, huolimatta tai tietämättäkään siitä, että nyt on SE päivä!

Aistisi ovat terävimmillään, teet koko ajan havaintoja maailmasta, joka näyttää vanhalta, koska sinä olet menossa kohti tuoreita ja uusia kokemuksia.

Herttoniemen metroasemalla odotat bussia linjalle 86, joka kuljettaa Santahaminaan. Katselet muita odottajia, kyllä jokunen on aivan sellaisen näköinen nuorukainen...? Bussi täyttyy, mutta tyhjenee vähitellen edetessään suuressa Laajasalon saaressa, jolloin viimeistään huomaat jäljelle jäävissä varmoja alokastyyppejä.

Jännitys sisälläsi kiristyy: viimeinen matka? Kuvittelet olevasi natsien junassa menossa keskitysleirille...

Hevossalmen silta on raja siviilien Laajasalon ja sotilaiden Santahaminan saaren välissä. Suuri kyltti julistaa jo vähän ennen rantaa:

SOTILASALUE.
PÄÄSY KIELLETTY.
SOTILASLÄÄNIN KOMENTAJA.

Kesällä, kun kävit täällä maailmojen rajalla katselemassa etukäteen, pikkupojat onkivat sillan pielessä, väistyen välillä, kun puomi laskeutui sulkien pääsyn sillalle. Tällöin silta kääntyy kohtisuoraan 90 astetta sivulle, avaten katottoman vesiväylän purjeveneille. Paikalle harvakseen saapuvat henkilöautot tai tyhjänpuoleiset bussit voivat keräytyä jonoksi asti odottamaan sillan kääntymistä takaisin. Muutama jalankulkijakin saattaa pyrkiä saareen.

Lokakuun iltana on jo hämärää sinisen bussin ylittäessä sillan. Linja-auton mukana on vielä yllättävän paljon naisia ja lapsiakin. Armeijan kantaväen perheitä asuu Santahaminassa, siellä on ala-asteen koulukin lapsille. Mutta mitä tapahtuu sillan sillä puolen?

Bussi pysähtyy. Etuovesta hyökkää sisään kaksi vartiosotilasta, jotka kiihkeän ripeinä tarkastavat, että kaikilla asepuvuttomilla matkustajilla on jokin lupapaperi tai vaihtoehtoisesti palvelukseenastumismääräys.

"Onko kaikilla palvelukseenastumismääräys?" huutaa toinen sotilas.

Kaikki muut näyttävät sellaisen, paitsi yksi onneton alokas:

"Kun mulla ei ole mukana!"

"Ei ole mukana?! Meidän täytyy soittaa varuskuntaan ja selvittää teidän henkilöllisyytenne, ennen kuin voitte jatkaa eteenpäin. Tulkaa mukaamme soittamaan!

Hänet ohjataan ulos ja bussi jatkaa matkaansa.

Santahaminassa on neljä bussipysäkkiä. Toiseksi viimeisellä laskeudut sinä melkein ainoana ulos pimeään. Ainakin sinä olet tässä ainoa alokas. Illan pimeys ympärilläsi tuntuu nyt turvalliselta kätköltä. Huomaat jääneesi ulos aivan yksin, voit miettiä missä olet, voit harkita askeleitasi. Voit nauttia vielä viimeisistä vapaista hetkistäsi?

Kello on tasan 19. Voisit kenties ajaa takaisin Laajasaloon? Ja taas takaisin Santahaminaan? Voisit testata, miten pian vartiomiehet alkaisivat tuntea sinut ja henkilöpaperisi?

Autotie on hiljainen, aivan tyhjä. Tien toisella puolella häämöttää kuusimetsää, toisella puolella taas muutaman harvan puun takana pitkänomainen, kolmikerroksinen talo, armeijan kasarmi. (Myöhemmin tulet kuvistakin oppimaan, miten monotonisen yhdennäköistä on samoihin aikoihin rakennettu kasarmiarkkitehtuuri eri puolilla Suomen maata.)

Lähelläsi on jo oikea määränpääsi, kunhan ensin vähän kiertelet, ja osut talon vastakkaiselle, julkisivun puolelle. Siellä käsin piirretty tienviitta osoittaa ohi pääoven portaiden, pitkää seinustaa myöten etelään:

"EPTRIN ALOKKAAT"

Talon lyhyeltä eteläseinustalta löytyy avoin kellarin ovi, jonka luona on uusi, aivan samanlainen tienviitta.

1. LÄHTÖPÄIVÄ

1. Lähtöpäivä
2. Matka
3. Ilmoittautuminen
4. Tupaan
5. Varusteiden haku
6. Varustarkastus
7. Kaappi
8. Loppuilta
9. Ensimmäinen aamu
10. Ruokailu
11. Tuvassa taas
12. Oppitunti
13. Lääkäri
14. Vääpeli
15. Toinen ilta

Ensimmäistä armeijapäivää voi viettää siviilissä kotona viimeisille minuuteille asti, tai matkalla viivytellen, tai perille saapuneena varuskunnassa. Lähteäkö ajoissa vai myöhään?

Päätät olla perillä jo iltapäivällä, varataksesi tuvan parhaan punkan. Sellainen sijaitsee seinän vieressä perällä! Siellä voisit loikoilla pitkiä aikoja rauhassa katselemassa muita, vasta sinua myöhemmin sisään valuvia uusia tulokkaita. Nämä vasta opettelisivat tyhminä ensimmäisiä uusia asioita, jotka sinä opit jo äsken. Pääsisit mahdollisimman pian syömäänkin valtion laskuun

Ensimmäisenä saapuva saisi etulyöntiaseman tutustuessaan toisiin. Tietäisi heitä paremmin jo paikkoja. Kykenisi jopa neuvomaan muita. Voisi tutustua yksitellen ihmisiin, etkä törmäisi uutena tusinan toisiaan jo tuntevan muukalaisen joukkoon.

Lisäksi oppisit paremmassa rauhassa asioita, edes jälkikäteen, seuratessasi kuinka myöhemmin saapuville selitettäisiin uudemman kerran sinun jo jotenkuten tekemiäsi tehtäviä. Saisit olla suorastaan huvittunut eräiden uusien tietämättömyydestä.

Mutta viimeisiksi päiviksi ja tunneiksi kasautuu helposti paljon tekemistä, juuri ennen lähtöä. Niin et ehdi jännittää. Ei tarvitse juoda päätään täyteen.

Lähtöpäivänä juoksetkin kirjastoissa ja pankeissa, järjestelemässä asioitasi, kaupoissa palauttamassa kelvottomia tuotteita ja vaihtamassa niitä uusiin, ja mitä kaikkea. Adrenaliinia hieman veressäsi voisit puuhata jännittäviäkin asioita, sellaisia mitä muulloin jättäisit tuonnemmaksi.

Lähtö on kuin loppu, lähellä kuolemaa, aikaa on vähän, tehdä mitä vain, riskit sumenevat näkyvistä. Siinä on vaaransakin: Perillä tulet kuulemaan, että alokas Muttinen on ajanut kolarin tulomatkallaan. Hänen punkkansa tulee pysymään pitkään tyhjänä, hänet on toimitettu sotilassairaalan petiin. Hänen tyttöystävänsä on soittanut ja ilmoittanut asiasta, kertoo upseeri vakavailmeisenä.

Vielä olet siviilissä, katselet kaupungin partureita. Maksaisitko viiden päivän päivärahat tukanleikkuusta?

Leikkaatkin itse, armeijaan voi mennä minkä näköisenä tahansa. Siellä ollaan kauhean näköisiä, muut ainakin ovat. Siellä kukkii kaikkien maamme ihottumien koko kirjo.

Aikaa kuluu, lähtösi viivästyy koko ajan, et enää ehdikään inttiin päivälliselle, onkin viisasta syödä jotakin ennen lähtöä. Lohdullista on sentään, että kulutat koko ajan armeija-aikaasi, se on jo alkanut, ensimmäinen päivä. Vietät sitä yhä siviilissä. Viimeinen hetki saapua varuskuntaan on "periaatteessa" keskiyöllä kello 24. Jotkut todellakin tulevat vasta silloin, muutamat ylittävät käytännössä senkin ajan.